Building Me
Syvennä itsetuntemusta, kehity ja kasva
Ovatko asiat elämässä aika hyvin ja silti mietit, mitä seuraavaksi? Kaipaisitko uusia haasteita tai haluaisitko kehittyä ja saada itsestäsi enemmän irti? Aika ajoin on hyvä reflektoida omaa elämää, ja pohtia, mikä on itselle tärkeää ja mihin haluaisi seuraavaksi keskittää aikaa ja energiaa. Oman suunnan ja tavoitteiden selkiyttäminen auttaa elämään omannäköistä, merkityksellistä elämää.

Mikä on vialla?
Arjen pyörityksessä saattaa käydä niin, että minä itse jää hieman muiden prioriteettien jalkoihin. Voi olla, että siitä on vierähtänyt tovi jos toinenkin, kun olet viimeksi pysähtynyt miettimään omaa elämääsi ja sen suuntaa. Olet saattanut ajautua vuosien saatossa tekemään asioita, jotka eivät lopulta ole sinulle itsellesi kovin merkityksellisiä. Tai sitten ne asiat, jotka saivat sinut ennen innostumaan, eivät enää tuo elämääsi samaa tyydytyksen tunnetta. Tai ehkä olet jo saavuttanut itsellesi aiemmin asettamat tavoitteet. Tämä kaikki voi johtaa siihen, että elämä voi tuntua hieman ontolta ja harmaalta, vaikka asiat saattavat olla periaatteessa ihan hyvin.
Miten Auntie voi auttaa?
Kaiken kehityksen lähtökohta on hyvä itsetuntemus. Auntie-ammattilaisen kanssa voitte yhdessä tarkastella elämääsi, vahvuuksia ja kehityskohteita, arvoja ja tavoitteita. Pienetkin muutokset ajattelutavoissa tai arjen rutiineissa voivat tuoda uutta puhtia elämään. Lisäksi suunnan kirkastuminen voi auttaa tekemään valintoja, jotka vievät sinua kohden toivomaasi tulevaisuutta.
vähemmän stressiä
käyttäjätyytyväisyys
suosittelee Auntieta
NPS
pätevää Auntie-ammattilaista
kieltä tarjolla
Lue mitä Auntie-pakettien käyttäjät sanovat Auntiesta
Katso kaikki Auntie-paketit



Muutama sana Auntiesta
Auntie tarjoaa ennaltaehkäiseviä palveluita, jotka tukevat työntekijöiden mielen hyvinvointia ja vahvistavat tärkeitä mielen taitoja, kuten stressinhallintaa, muutoskyvykkyyttä, resilienssiä, vuorovaikutustaitoja ja itsensä johtamista. Tuemme myös esihenkilöitä vahvistamaan omaa johtajuuttaan ja tukemaan tiimejään paremmin.
Työntekijät voivat varata luottamuksellisia keskusteluja kokeneen mielen hyvinvoinnin ammattilaisen kanssa sekä hyödyntää monipuolisia harjoituksia ja materiaaleja.
Organisaatioille Auntie tuo konkreettisia ja mitattavia hyötyjä: vähemmän poissaoloja, parempaa jaksamista ja sitoutuneempia työntekijöitä. Kun mielen hyvinvointi ja mielen taidot otetaan osaksi arkea, syntyy kestävämpi työyhteisö ja vahvempi perusta koko organisaation menestykselle.
