Joulu on kaikenlaisten perinteiden aikaa. Osa niistä on sellaisia, joka itsessään tuovat joulun tunnun. Perinteiden noudattaminen, valmisteleminen ja ajatusten suuntaaminen kohti juhlaa on itse asiassa paljolti juuri se, josta juhlan tuntu lopulta syntyy.
Osa perinteistä kantaa kuitenkin jotakin raskautta harteillaan. Asioita tehdään vain, koska niin ”kuuluu” tehdä, ”täytyy” tehdä ja ”pitää” tehdä. Luopuminen tuntuu vaikealta ja herättää monenlaisia tunteita – haikeutta, syyllisyyttä, epävarmuutta – mitä tulee tilalle, jos päästän tästä irti? Jos se onkin jotakin huonompaa? Tai jos mitään ei tulekaan?
Luopuminen voi nostaa pintaan myös epäonnistumisen kokemuksen: en pystynytkään kaikkeen siihen, mitä minulta odotettiin. (Hetkinen – kuka odotti? Aika usein odotukset ovat vain oman mielen sisäisiä).
Ja eiväthän nämä vaatimukset useinkaan koske vain joulua.
Yritätkö sinäkin saada maailman valmiiksi ennen joulua?
Joskus elämämme tuntuu olevan täynnä kaikenlaisia vaatimuksia: töiden lisäksi on jaksettava opiskella ja kehittää itseään, kissankarvat on imuroitava ja paperipinot setvittävä ennen kuin voi kutsua ystävän kylään, triathlon-treenit on suoritettava, jos ne kerran on merkitty treeniohjelmaan. Soittoläksyt on harjoiteltava ennen kitaratunnille menoa, uutiset on katsottava ja A-studio mielellään myös. Vaatekomero on järjestettävä värikoodien mukaan, taapero vietävä tanssitunnille, vaikka tätä väsyttää. Kutsuihin ja avunpyyntöihin on vastattava kyllä.
Eivätkä vaatimukset tokikaan karttele myöskään työpöytää. Maailmanhan on luonnollisesti tultava valmiiksi ennen joulua. Viimeiset näytöt on annettava ennen joulua, jos mielii alkuvuodesta päästä etenemään uralla. Projektit on saatettava loppuun, yhteenvedot tehtävä ja tavoitteisiin kurotettava kuin tammikuuta ei koskaan tulisikaan.
Jatkanko vielä? Ehkä ei tarvitse.
Asioilla on tapana lutviutua parhaiten päin
Miltä tuntuisi päästää irti ja luottaa siihen, että vaikka jonkin rastin jätän väliin tai lykkään sen myöhemmäksi, asiat lutviutuvat kyllä? Aamu koittaa, juhla saapuu, työtä riittää ja ihmisetkin pysyvät.
Ehkä kaikelle sille tuleekin itse asiassa entistä enemmän tilaa; aamuille, jolloin edessä oleva päivä tiedossa olevine juttuineen tuntuu itse asiassa aika mukavalta ajatukselta; juhlalle, jossa juhlan sisältö on kuitenkin lopulta tärkeämpää kuin puitteet; työlle, jossa moni asia hoituu lopulta vähän vähemmälläkin; ihmisille, joiden kanssa riitämme toinen toisillemme juuri sellaisina, kuin olemme.
Eräs ihana asiakkaani sanoitti kerran oivalluksensa viisaasti: Mitä jos irtipäästäminen ei olekaan luovuttamista vaan sitä, että antaa jollekin uudelle enemmän tilaa – jollekin, joka tekee itselle hyvää ja on siksi itse asiassa myös tärkeämpää.
Niin, mitäpä jos?
Irtipäästämisen ajatusta voi tutkia esimerkiksi Auntien Overachiever-, Stressed Out- ja Lost In Transition -paketeissa.
Jaa
Kirjoittaja:
Elina Pajunen
Blogin kirjoittaja on Auntie-ammattilainen Elina Pajunen, joka on ratkaisukeskeinen terapeutti, psykoterapian maisteri ja työnohjaaja, ja aiemmin työskennellyt myös toimittajana.