Auntien lähestymistapa perustuu tutkitusti tehokkaisiin psykologisiin viitekehyksiin

Olemme kehittäneet Auntien lähestymistapaa mielen hyvinvoinnin edistämiseen vuodesta 2015 lähtien. Kehitystä ovat ohjanneet nykyaikaisen kognitiivisen käyttäytymisterapian periaatteet sekä ennaltaehkäisevä ja ratkaisukeskeinen näkökulma. 

Hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmä

Auntien lähestymistavan ydin on hyväksymis- ja omistautumisterapian, eli HOT-menetelmän periaatteet. Sen vaikuttavuudesta on julkaistu niin Suomessa kuin maailmalla suuri määrä tieteellisiä vaikuttavuustutkimuksia, jotka ovat osoittaneet menetelmällä olevan myönteisiä vaikutuksia hyvin monenlaisissa mielen hyvinvoinnin haasteissa. HOT-menetelmää onkin hyödynnetty terapiatyön ohella myös muissa konteksteissa, kuten stressinhallinnan ryhmissä, työnohjauksessa sekä valmennuksissa.

Pähkinänkuoressa hyväksymis- ja omistautumisterapiassa on kyse psykologisen joustavuuden kehittämisestä, mikä edistää hyvinvointia ja auttaa elämään elinvoimaista ja merkityksellistä elämää. Psykologisessa joustavuudessa on kyse siitä, että ihminen pystyy myös haastavissa tilanteissa toimimaan itselle tärkeiden arvojen ja tavoitteiden mukaisesti, samalla hyvinvointia edistäen.

Psykologinen joustavuus kasvaa, kun oppii keskittämään aikansa ja energiansa niihin asioihin, joihin itsellä on vaikutusmahdollisuuksia, ja hyväksymään ne asiat, jotka ovat oman vaikutuspiirin ulkopuolella. Olennaista on myös opetella käsittelemään hankalia ajatuksia ja tunteita hyvinvointia ja omia tavoitteita edistävällä tavalla. Ikävien tunteiden ja ajatusten kohtaaminen saattaa kuulostaa aluksi epämiellyttävältä, mutta se on tehokas keino saada aikaan myönteisiä muutoksia omassa elämässä.

HOT-menetelmän lisäksi Auntien lähestymistavan taustalla ovat myös ratkaisukeskeisen terapian periaatteet sekä positiivinen psykologia.

Auntien lähestymistapa perustuu hyväksymis- ja omistautumisterapiaan
supportive_conversation

Tulevaisuuteen keskittyvä ratkaisukeskeinen lähestymistapa

Auntie-paketeissa hyödynnetään myös ratkaisukeskeistä lähestymistapaa, jossa keskitytään ongelmien märehtimisen ja niiden yksityiskohtaisen tarkastelun sijaan muutostoiveisiisi ja tavoitteisiisi. Ratkaisukeskeisyys on voimavarasuuntautunut työskentelytapa, jossa kartoitetaan ja hyödynnetään omia voimavarojasi ja vahvuuksiasi. Näin voidaan vahvistaa uskoa omiin mahdollisuuksiin, lisätä toiveikkuutta ja tehdä muutoksia omassa elämässä.

Positiivinen psykologia 

Myös positiivisessa psykologiassa ollaan kiinnostuneita ihmisen voimavaroista ja vahvuuksista. Positiivinen psykologia tarkastelee yleisemmin sitä, miten voidaan edistää ihmisen hyvinvointia sekä merkityksellisyyden ja onnellisuuden kokemusta elämässä, elämäntilanteesta ja sen mahdollisesti herättämistä ikävistä ajatuksista ja tunteista huolimatta.  

Kansainvälinen mielen hyvinvoinnin ammattilaisten verkosto

about-auntie-why-auntie

Palvelumme korkean laadun takaavat Auntien omistautuneet ja osaavat mielen hyvinvoinnin ammattilaiset, joilla on syvää ymmärrystä ihmisten kognitiivisista, emotionaalisista ja sosiaalisista prosesseista sekä käyttäytymisestä. Auntie-ammattilaiset ovat koulutustaustaltaan esimerkiksi psykologeja, lyhytterapeutteja tai psykoterapeutteja. Good to Great -paketin toteuttaa coach.

Ammattilaiset saavat kattavan perehdytyksen Auntien toimintatapoihin sekä suorittavat ulkoisen tietoturvakoulutuksen, joka uusitaan vuosittain. Lisäksi Auntie tarjoaa ammattilaisille yllä mainittuihin lähestymistapoihin perustuvat käsikirjat asiakastyöskentelyn tueksi ja korkean laadun takaamiseksi.

Mielen ammattilainen –
haluatko liittyä Auntien tiimiin?

ready to invest in your people all packages auntie

Jäikö sinulle vielä kysyttävää Auntien lähestymistavasta? 

Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiisi. Voit ottaa meihin yhteyttä alla olevalla painikkeella. 

Ota yhteyttä