Auntien palvelut tuotiin konkreettisesti coorilaisten luo

https://auntie.io/hubfs/Coor%20image%20for%20customer%20story1.png

Coorissa havahduttiin parisen vuotta sitten siihen, että valtakunnallisesti kasvavaan ilmiöön mielen hyvinvoinnin haasteista sekä lisääntyvistä mielenterveyteen liittyvistä sairauspoissaoloista tulisi vastata. Tavoitteena oli löytää mahdollisimman ennaltaehkäisevä malli, joka palvelee monikielistä ja -kulttuurista työympäristöä, luottamuksellisuudesta tinkimättä. Matalan kynnyksen mielen tuen palveluita tarjoava Auntie koettiin sopivaksi lisäksi tukemaan Coorin toimintamalleja, joissa työkyvyn johtaminen ja työhyvinvointi ovat merkittävä osa-alue, ja kesällä 2021 käynnistettiin yhteistyö.

Coorin toimialalla työntekijät tekevät työtään pääsääntöisesti asiakkaiden tiloissa ja uusien palveluiden tuominen työntekijöiden tietouteen on viestinnällisesti toisinaan haastavaa. Auntie on the Road -kiertue koettiin erinomaiseksi mahdollisuudeksi saada Auntie vierailemaan Coorin toimistoissa eri paikkakunnilla. Muutamaa kuukautta aikaisemmin Auntie oli osallistunut Coorin pääkonttorissa järjestettyyn Passion for people -tilaisuuteen, jossa Auntie piti puheenvuoron hyvinvoinnin tukemisesta, omista ja tiimin voimavaroista. Kasvotusten tapahtunut vuorovaikutus sekä ajankohtainen aihe saivat positiivisen vastaanoton ajankohtana, jolloin oli päättynyt työyhteisöjä ja työskentelytapoja haastanut korona-aika.

Kasvokkain tapaamisia ja miniwebinaareja

Syksylle 2022 sovittiin Auntien kanssa kolme vierailua on the Road -kiertueelle: Kotkaan, Tampereelle sekä Kuopioon. Auntien palvelut olivat monelle vierailuihin osallistuneille uusi tuttavuus, mutta samalla tieto mielen tuen palveluista otettiin uteliaisuudella vastaan ja useampi kymmen coorilaista osallistui vierailuilla pidettyihin miniwebinaareihin, joiden teemana oli resilienssi. Tilaisuudet olivat yleisiä ja neutraaleja, mutta samalla informatiivisia, ja siksi niiden nähtiin olevan sopiva mahdollisuus tutustua palveluun ilman, että osallistuminen itsessään rikkoisi yksityisyyden rajoja. Kotkassa miniwebinaari oli osa henkilöstön yhteistä iltapäivää, jossa juhlittiin Vuoden työntekijä -palkintoa ja tutustuttiin uusiin tiimiläisiin, ja Tampereella taas vierailu tarjosi työntekijöille mahdollisuuden kohdata työyhteisön jäseniä työhyvinvoinnin ympärillä yleisellä tasolla.

”Mielen hyvinvoinnin palveluun voi liittyä vahvojakin ennakkoluuloja, jotka saattavat kasvattaa kynnystä palvelun käyttämiseen. Sen vuoksi on tärkeää, että mielen palveluiden helppokäyttöisyyteen panostetaan. Auntie tarjoaa laajan pakettivalikoiman, joiden joukosta saa työkaluja työ- ja yksityiselämään, mikä tukee yleistä työhyvinvointia. Auntien vierailu Coorin toimistolla tuo palvelua ja sen edustajia eri tavalla lähemmäksi työyhteisöä ja yrityksen työntekijöitä. Vaikka Auntiella on paljon erilaisia virtuaalisia tilaisuuksia, joihin työntekijät voivat osallistua, niin toimistolla järjestetty tilaisuus tarjosi työyhteisölle yhteisen hetken rauhoittua tietyn teeman ääreen”, kertoo Coorin työntekijä Laura, joka osallistui yhteen vierailuista.

***

Lue lisää Auntie on the Road -kiertueesta.

Kuuntele myös Auntie Talks Podcast -jakso, jossa Coorin henkilöstö- ja viestintäasioista sekä työturvallisuudesta vastaava Marie Styf-Mannonen on puhumassa etätyöstä ja toimitiloista hybridityössä.
Kuuntele jakso.

Jaa
share blog post via email