Emme osaisi enää kuvitella elämää ilman Auntieta – Solita

https://wellbeing.auntie.io/hubfs/Imported_Blog_Media/Solitan-Auntie-asiakastarina-1.png

Vapaus ja vastuu ovat solitalaisille tärkeitä arvoja, jotka lepäävät vahvan johtajuuden ja esihenkilötyön varassa. Työhyvinvointi-sanasta voisi Solitassa ottaa pois määritteen työ, sillä organisaatiossa ajatellaan, että hyvinvointi on kokonaisvaltaista ja ihmiset kaiken liiketoiminnan perusta. Talon sisäisen coaching-palvelun rinnalle otettiin Auntie-paketit henkilökohtaisen elämän haasteisiin. Lisäksi kaikille uusille työntekijöille tarjotaan perehdytykseen kuuluvat Check in -sessiot.

Solita on teknologia-, data- ja designyritys, jonka palvelut kattavat kaiken strategisesta konsultoinnista palvelumuotoiluun, ohjelmistokehitykseen, tekoälyyn ja analytiikkaan sekä pilvi- ja integraatiopalveluihin. Yksi esimerkki Solitan tuotteista on Koronavilkku – myös junat ja Suomen jäänmurtajat kulkevat Solitan softan ohjaamina.

Kokonaisvaltainen suhtautuminen ihmisiin

Solitan ihmiskeskeisestä organisaatiokulttuurista kertoo paljon se, että Tarja Kivistö on talon sisäinen coach, jonka puoleen voi kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa. ”Olemme halunneet, että talon sisällä on ihminen, jolta voi saada tukea matalalla kynnyksellä jo heti siinä vaiheessa. kun tarve itselle herää. Työntekijällä ei tarvitse olla haasteita jaksamisen kanssa vaan coaching on ennaltaehkäisevää tukea, jossa autan yksilöä saavuttamaan henkilökohtaisia tai ammatillisia tavoitteitaan. Käsittelemme paljon omaan työhön ja itsensä johtamiseen sekä hyvinvointiin liittyviä teemoja, keskiössä ajattelumallien ja toimintatapojen työstäminen”, Tarja kertoo. 

Tarja Kivistö Solita

 

"Auntien iso plussa on nopeus – avun saa heti siihen hetkeen, kun tarve on. Toimintatapa on sellainen, että ihminen pääsee itse työstämään asioita aktiivisesti. Tällainen toimijuuteen kannustava ote on arvokasta."

Tarja Kivistö,  In-house Coach, Solita 

”Jos ihmiset eivät viihdy meillä ja voi hyvin, meillä ei ole asiakkaita eikä liiketoimintaakaan. Ei voi oikeastaan edes sanoa, että työhyvinvointi on meillä isossa roolissa, vaan se on kaikki mitä meillä on”, Terhi tiivistää ihmisten roolin organisaatiossa.

”Työtyytyväisyys-sanasta voisi oikeastaan ottaa pois sanan työ, sillä puhumme tyytyväisyydestä ja hyvinvoinnista ylipäätään ja näemme elämän kokonaisuutena. Ymmärrämme, että kaikki vaikuttaa kaikkeen; meillä on vain yksi elämä, joka pitää sisällään monenlaisia tilanteita, tapahtumia, osa-alueita, tunteita ja haasteita, jotka eivät ole toisistaan irrallisia. Olemme pyrkineet rakentamaan tukipalvelut niin, että ne ottavat huomioon tämän elämän kokonaisvaltaisuuden”, Tarja toteaa.

Terhi Jaakonsaari Solita

 

"Meillä on ollut Auntie käytössä niin pitkään, ettemme enää osaa kuvitella tilannetta, jossa sitä ei olisi. Auntie on jo kiinteä osa hyvinvoinnin palvelupakettiamme ja arjen rutiineita sekä käytäntöjä."

Terhi Jaakonsaari, HR Director, Solita 

 

 

Auntie ei ole irrallinen palvelu

Solita otti Auntien käyttöön vuonna 2019. ”Näimme, että talon sisäisen coaching-työn rinnalle tarvittaisiin toisenlainen palvelu tukemaan erityisesti henkilökohtaisen elämän haasteissa. Ensin pilotoimme Auntieta pienemmän porukan kanssa ja sitten hyvän palautteen perusteella se otettiin käyttöön laajemmin – nyt Auntie on tarjolla kaikille työntekijöille toimipaikasta ja maasta riippumatta”, Tarja kertoo. 

”Emme halua, että Auntie on irrallinen palvelu, jonne vain sysäisimme ihmisen. On tärkeää, että tiedämme, miksi henkilö on menossa Auntieen, jotta voisimme organisaationa myös reagoida ja auttaa. Ei ole järkevää, että laitamme Auntielle ihmisen, jolla on ongelma, joka pitäisi ratkaista organisaatiossa”, Terhi toteaa.

Monesti tarve tulee esiin coaching-tilanteessa, ja Tarja saattaa ehdottaa Auntie-pakettia: ”Tavatessani asiakkaan ensimmäistä kertaa, kuulostelen aina tarkasti mikä tai kuka henkilöä pystyisi parhaiten auttamaan, ja millaista tukea hän tarvitsee päästäkseen eteenpäin; olenko se minä vai löytyisikö se jostain muualta. Erityisesti henkilökohtaiseen elämään liittyvissä haasteissa päädytään yhdessä toisinaan valitsemaan Auntie, koska Auntie-ammattilaiset auttavat nimenomaan tilanteissa, jotka eivät ole työpaikalla ratkaistavissa olevia. Coaching-tapaamisessa ihmiset myös ymmärtävät, että tukea kannattaa hakea heti, kun ajatus siitä herää – ongelman paisumista ei kannata odotella. Tähän tarkoitukseen Auntie on oivallinen palvelu.” Tarja kuvaa.

”Olemme ajatelleet Auntien nimenomaan meitä tukevana palveluna, ei niin, että ulkoistaisimme ihmisten ongelmat Auntielle. Ei niin, että ai sulla on avioero meneillään – no mene Auntielle. Vaan asiasta voi puhua esihenkilön kanssa ja siihen voi ottaa tueksi Auntien. Jos organisaatiossa ei ole totuttu puhumaan ääneen mielen hyvinvoinnista, Auntieta voi ajatella ensimmäisenä steppinä kohti inhimillistä työkulttuuria ”, Terhi jatkaa.

Hyvinvointipalvelujen paletti on kattava

Hyvinvoivan ja tasapainoa tukevan työpaikan rakentamisessa on monta tekijää. Johtaminen ja kulttuuri luovat perustan, josta lähdetään liikkeelle. Sitten tulevat erilaiset käytännöt ja toimenpiteet, joilla Solita tukee yrityksenä ihmisten hyvinvointia ja tasapainoa.

”Vapaus ja autonomia ovat meillekin tärkeitä arvoja, mutta haluamme yhdistää ne vahvaan välittämisen kulttuuriin. Itseohjautuvuus ei tarkoita yksinpärjäämistä. Jotta voimme johtaa itseämme ja rakentaa arjesta itselle mielekkään, tarvitsemme laadukasta, välittävää johtamista sekä selkeät tavoitteet ja odotukset. Tässä eri johtamisrooleissa toimivilla henkilöillä on suuri rooli. Arjen johtamistyön rinnalle olemme tuoneet erilaisia palveluja, esimerkiksi coachingin, Auntien ja laajat työterveyspalvelut. Ihmisten tueksi on kehitetty myös erilaisia valmennuskokonaisuuksia esimerkiksi itsensä johtamiseen ja haastavien tilanteiden kohtaamiseen”, Tarja kertoo.

Lisäksi Solitalla on vertaisryhmiä johtajuusrooleissa työskenteleville; esihenkilöille, projektipäälliköille ja asiakkuusjohtajille. Näissä pienissä ryhmissä pohditaan luottamuksellisesti johtamiseen liittyviä moninaisia ilmiöitä. Koronan alkaessa syntyi kaikille solitalaisille avoin kohtaamispaikka, virtuaalinen Living in Exceptional Times -valmennussarja. Kerran kuukaudessa ihmiset kerääntyvät tähän olohuonehetkeen, jossa pureudutaan erilaisiin ihmisyyteen, ihmisten välisiin suhteisiin ja mielen ilmiöihin liittyviin teemoihin Tarjan ja hänen kollegansa johdattelemana.

Check in -paketti räätälöitiin yhdessä

Puolitoista vuotta sitten Solitalla tarkasteltiin yhdessä työterveyden kanssa sairauspoissaolodataa useamman vuoden ajalta, jossa mielenkiinnon kohteena oli, löytyykö datan perusteella ryhmiä, joilla on erityinen riski mielenterveysperusteisiin poissaoloihin. Datasta nousi esiin yksi ryhmä: Solitalla vasta aloittaneet työntekijät. 

”Meidän kulttuurimme on niin erilainen kuin monissa perinteisemmissä yrityksissä: meillä on paljon vapautta mutta myös paljon vastuuta. Joukko, johon tulet, on mielettömän asiantuntevaa ja kokenutta. Se voi nostaa esiin kysymyksiä: mikä minun paikkani on, mitä minulta odotetaan, pärjäänkö? Lähdimme yhdessä Auntien kanssa miettimään uusille työntekijöille räätälöityä Check in -pakettia, koska luonnollisesti haluamme, että myös uudet työntekijät voivat meillä hyvin,” Terhi kertoo.

Yhdessä Auntien kanssa räätälöity Check in -palvelu on nyt tärkeä osa perehdytysprosessia. Tarja lähettää kaikille juuri taloon tulleille kirjeen, jossa kertoo Solitan mielen hyvinvoinnin palveluista ja myös Auntiesta. Tämän jälkeen Auntie lähettää sähköpostilla tietoa Check in:stä ja ilmoittautumislinkin palvelun aloittamiseen. Kynnys palvelun hyödyntämiseen on pyritty tekemään mahdollisimman matalaksi.

Oikea-aikainen apu

Työnantajan näkökulmasta Auntien skaalautuvuus ja kielivalikoima ovat Solitalle oleellisia. Auntie on tasavertainen palvelu, joka on mahdollista tarjota ihan kaikille työntekijöille. Palaute on ollut hyvää – tyytyväisyys on ollut mitattuna 8,9.

”Check in -sessioista yleisin palaute on lausahdus siitä, miten arvokasta on pysähtyä. Uudet alut herättävät meissä aina aika isojakin kysymyksiä ja tunteita. Muiden pakettien käyttäjiltä olen saanut kiitosta erityisesti siitä, miten nopeasti avun saa – kolmen päivän sisällä ihminen pääsee jo juttelemaan”, Tarja tiivistää positiivisen palautteen.

Solita

Vuonna 1996 perustettu Solita on suomalainen teknologia-, strategia- ja designyritys. Se työllistää yli 1300 strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, ohjelmistokehityksen, analytiikan, pilvipalvelujen ja integraation erikoisosaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Belgiassa ja Saksassa.

Lisää Solitasta täältä.

Jaa
share blog post via email