Pienemmät tai suuremmat vastoinkäymiset kuuluvat elämänkulkuun, halusipa niitä tai ei.
On inhimillistä, että nämä henkilökohtaiset koettelemukset kulkeutuvat jossain määrin myös työyhteisöihin – emmehän voi työpaikalle siirtyessämme lohkoa kokonaan itsestämme pois muuta elämää, vaikka usein niin haluaisimmekin.
Ennemmin tai myöhemmin jokainen kohtaa elämässään vastoinkäymisiä, jotka vaikuttavat ajatuksiimme, tunteisiimme ja toimintaamme. Jokainen varmasti tunnistaa työuraltaan päiviä tai aikoja, jolloin keskittyminen työtehtäviin on ollut vaikeaa, kun mielessä on pyörinyt sinnikkäästi jokin henkilökohtaisen elämän huoli – oli se sitten koulutaipaleensa vasta aloittanut ekaluokkalainen, edellisillan riita puolison kanssa tai kesken työmatkan puhjennut rengas. Mielessä kuohuu, keskittyminen katkeilee ja työkaverin kommentit lähinnä ärsyttävät.
Näihin pienempiin arjen harmeihin ja vastuksiin liittyen voikin olla ihan reilua sanoa työkaverille, että nyt on vähän hankalampi päivä. Silloin työkaveri ehkä ymmärtää antaa tarpeen mukaan tilaa tai tarjota apuaan – ilman, että tulkitsee esimerkiksi vetäytymistäsi tai ärtymystäsi häneen kohdistuneena henkilökohtaisena loukkauksena.
Tiedämme varsin hyvin myös, että joskus elämä tuo eteen myös vakavia kriisejä, jotka järisyttävät paitsi sen hetkistä elämää, muuttavat koko elämän suuntaa. Avioero, taloushuolet, läheisen kuolema, uupuminen, sairastuminen – onhan näitä.
Silloin kun ystävä tai työkaveri on keskellä oman elämänsä turbulenssia, olo on monesti neuvoton. Miten tässä pitäisi olla? Mitä pitäisi sanoa? Olisiko parasta vain olla niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan (vaikka kaikki kuitenkin tietävät, että on)? Helpompaa ainakin olisi väistellä aiheen puheeksi ottamista - ja mieluiten oikeastaan koko ihmistä.
Usein kuitenkin pienikin tuki, välittävä ele ja rohkeus kohdata on koettelemusten keskellä kamppailevalle kaikkein tärkeintä. Niinpä jokainen meistä voi osaltaan ja omalla tavallaan auttaa toista selviytymään vastoinkäymisistä.
Miten sitten voisi olla tukena, kun omakin olo on avuton? Alla on muutamia vinkkejä ja periaatteita myötätuntoiseen kohtaamiseen. Muista kuitenkin, että sinun ei tarvitse ryhtyä työkaverin terapeutiksi tai pelastajaksi. Työyhteisössä suurin vastuu työhyvinvoinnista ja työntekijöiden jaksamisesta on esihenkilöillä ja työntekijöillä itsellään.
Sanat eivät ole tärkeintä, myötätuntoinen kohtaaminen on. Voit yksinkertaisesti kysyä toiselta, mitä kuuluu. Miten voit? Haluatko jutella? Älä utele tai painosta toista kertomaan yksityiskohtia vaan anna hänen kertoa se, minkä hän hyväksi kokee. Aktiivinen ja myötätuntoinen kuunteleminen tarkoittaa muun muassa sitä, että pienillä sanoilla ja eleillä osoittaa kuuntelevansa: nyökkää sopivassa kohdin ja katsoo silmiin (eikä ruutuun!).
Älä tarjoile nopeita ratkaisuja tai vähätteleviä fraaseja olon helpottamiseksi, äläkä kiiruhda kertomaan omista vastaavista kokemuksistasi tai siitä, mitä olet kuullut naapurin Maijan tai Janne-serkun käyneen läpi.
Jos et tiedä, mitä sanoisit, voit sanoa senkin: ”En tiedä, mitä voisin sanoa helpottaaksesi oloasi, mutta olen tässä. Kuuntelen, jos haluat puhua.”
Pysy rauhallisena, vaikka toista alkaisi itkettää. Itku on luonnollinen reaktio vaikeassa tilanteessa eikä sitä tarvitse säikähtää. On ymmärrettävää, jos kyyneleet nousevat omiinkin silmiisi, mutta varo, ettei vaikeuksien keskellä kamppaileva joudu tuossa tilanteessa lohduttamaan sinua.
Suru, pelko, viha, ahdistuneisuus, toivottomuus, syyllisyys ja ärtyneisyys ovat voimakkaita ja vaikeitakin tunteita, mutta aivan normaaleja vaikeissa elämänvaiheissa. Hyväksy toisen tunnereaktiot tuomitsematta, vaikka et pystyisi niitä ymmärtämäänkään.
Voit kysyä, miten voisit auttaa. Ehkä voit hetkellisesti auttaa joidenkin työtehtävien kanssa tai kannustaa sopimaan esihenkilön kanssa uusista työjärjestelyistä.
Voitte käydä yhdessä kävelyllä tai sopia lounastreffit. Apu voi olla myös arkista työn ulkopuolista apua, kuten kaupassa käymistä tai lastenhoitoa. Tämä toki riippuu siitä, miten läheisiä olette.
Jos päädyt olemaan enemmänkin tukena vastoinkäymisiä läpikäyvälle työkaverillesi tai läheisellesi, muista pitää huolta myös itsestäsi. Tukena oleminen on tärkeää, mutta se kuluttaa myös omia voimiasi. Itsestä huolehtimalla jaksat kuunnella toisen murheita silloin, kun on sen aika. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla terapeutti, vaan autat sen verran ja siinä, mikä tuntuu luontevalta ja sopivalta.
Rohkaise työkaveria tarvittaessa lisätuen pariin: keskustelemaan esihenkilön kanssa, työterveyteen tai Auntien palveluiden pariin.
Muista, että ihmiset reagoivat vaikeissa elämäntilanteissa hyvin eri tavoilla. Joku saattaa olla hyvinkin tunteikas, toinen taas ryhtyy yltiöreippaaksi tai superaktiiviseksi, kolmas vetäytyy ja vaikenee ja neljäs näyttää siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se, mitä näkyy ulospäin, ei välttämättä kerro avun tarpeesta tai tuskan määrästä.
Työkaverina sinun ei tarvitse olla ihmeidentekijä tai ryhtyä pelastajaksi. Riittää, että olet oma itsesi. Tärkeintä on, että vaikeita aikoja elävä voi kokea tulleensa kuulluksi ja nähdyksi ja huomata, ettei hän ole kaiken keskellä täysin yksin.
Lähteitä ja kirjallisuutta:
Pietikäinen: Joustava mieli tukena elämänkriiseissä. Duodecim. 2017
www.punainenristi.fi/hae-apua-ja-tukea/henkinen-ensiapu/nain-autat-toista-kriisitilanteessa