Auntie blogi

Älä anna huijariajatusten kutistaa itseäsi

Kirjoittanut Elina Pajunen | 13.3.2023 12:48:34

Olen jotenkin vahingossa päässyt nykyiseen työhöni ja saanut näin paljon vastuuta. Enhän minä oikeasti tiedä näistä asioista juuri mitään. 

Kaikki muut osaavat ja tietävät nämä asiat, minä vain arvailen. Kohta joku tajuaa, että en oikeasti ymmärrä enkä osaa oikeastaan mitään.


Jos nämä ajatukset tuntuvat tutuilta, saatat kärsiä huijarisyndroomaksi kutsutusta ilmiöstä. Lisäksi voin kertoa sinulle, että et ole ajatuksinesi yksin. Tutkimukset osoittavat, että jopa 70 prosenttia kärsii jossakin elämänvaiheessa tämänkaltaisista ajatuksista. 

Realistinen arvio omista taidoista on ok

Ajatukset siitä, osaanko riittävästi, olenko tarpeeksi hyvä tai pärjäänkö tässä tehtävässä ovat sinänsä varsin ymmärrettäviä ja luonnollisia. On ihan tervettäkin kysyä näitä itseltään uusien tehtävien tai haasteiden äärellä. Realistinen arvio omista taidoista on paikallaan – muutenhan kuka tahansa voisi uskotella itselleen ja muille olevansa vaikkapa pätevä lentokapteeni tai kykenevänsä suorittamaan ohitusleikkauksen.
Ongelmallisiksi nämä ajatukset muuttuvat silloin, jos ne toistuvasti estävät sinua tekemästä tai tavoittelemasta jotakin, jota toivot tai pidät tärkeänä, tai jos ajatukset muuttuvat jatkuvaksi ahdistukseksi ja unettomiksi öiksi.

Huijarisyndrooma koostuu ajattelu- ja toimintamalleista

Nimestään huolimatta huijarisyndrooma ei ole psyykkinen diagnoosi tai häiriö, vaan ennemminkin kokoelma ajatuksia ja niihin liittyviä toimintamalleja. Siksipä niiden tunnistamisen kautta huijarikokemusta voi oppia myös lieventämään niin, ettei se enää rajoita elämää.

On selvää, että elämä käy rankaksi, jos täytyy koko ajan elää epävarmuudessa ja paljastumisen pelossa. Ei pysty oikein milloinkaan hellittämään tai rentoutumaan. 

Valitsetko yli- vai alisuorittamisen tien?

Huijariajattelun kehä alkaa jostakin edessä olevasta haasteesta tai työtehtävästä. ”En osaa tätä ja kohta kaikki huomaavat sen” -ajatukset puristuvat ahdistavaksi oloksi. 

Ahdistuksen taltuttamiseksi huijarisyndrooma tarjoilee kahta päätaktiikkaa: ylisuorittamista tai alisuorittamista. 

Ensimmäinen tarkoittaa, että kaikki mahdollinen viimeistellään ja viilataan viimeisen päälle, tunteja laskematta ja väsymystä kuuntelematta. Vain täydellinen kelpaa. Tarkistetaan lopputulos vielä kerran, ja kerran vielä kiellon päällekin. Epäonnistumisen ja paljastumisen pelko ohjaa toimintaa. Kun homma sitten menee kunnialla maaliin, huijarisyndroomasta kärsivän on helppo ajatella, että onnistuminen syntyi vain hurjan työmäärän avulla. Sama täytyy siis toistaa myös seuraavan työtehtävän kohdalla. Onnistumisesta saatu hyvä palaute valuu kuin vesi hanhen selästä – sillä onnistuminenhan oli vain järjettömän työmäärän ansiota.

Alisuorittaminen puolestaan tarkoittaa, että huijariajatuksista kärsivä ensinnäkin välttelee uralla etenemistä ja uusiin tehtäviin hakeutumista samaisen epäonnistumisen ja paljastumisen pelossa. Myös käsillä olevia, pakollisia työtehtäviä huijarisyndroomaa poteva lykkää mielellään viimeiseen asti, kunnes puskee ne sitten hurjalla voimainponnistuksella valmiiksi. Lopputulos on hyvä, mutta kiitoksia huijariksi itsensä kokeva ei kuuntele tälläkään kertaa. Kysehän oli vain onnenkantamoisesta ja hyvästä tuurista, että hommasta selvittiin. Huijariajatukset päihittävät todellisuuden, johon kuuluvat myös kokemus, osaaminen ja tieto.

Näin karkotat huijarisyndrooman

Yllämainitut ovat esimerkkejä ajatuksista ja toimintamalleista, joita itsessään voi alkaa tunnistaa. Sillä vasta silloin, kun jotakin tunnistaa, voi alkaa harjoitella myös toisin toimimista. Voit tarvittaessa hakea ammattilaisen kanssa lisää ymmärrystä siihen, mistä juuri sinun huijariajatuksesi kumpuavat. Auntie-paketeista moni toimii huijarisyndrooman taltuttamisessa, esimerkiksi Overachiever ja Leading Me.

1. Tunnista huijariajatukset ja rauhoita itsesi

Ihan alkuun voi vaikka vain todeta itselleen, että “kas, täältä nämä huijariajatukset taas nousevat”. Voi huomioida ahdistuksen tai pelon, jonka ajatukset herättävät ja pyrkiä sitten rauhoittamaan tuota oloa. Monesti helpoin keino kehon rauhoittamiseen on rauhallinen hengitys pitkine uloshengityksineen ja itsensä maadoittaminen alustalle: jalkapohjat tukevasti lattialle ja takapuoli tuoliin – tässä olen. Kun pahin tunne lientyy, on aika jatkaa hommia. Kaikessa rauhassa.

2. Päästä irti yksin pärjäämisen vaatimuksesta

Usein huijariajatuksista kärsivä kuvittelee, että kaikesta täytyy selvitä yksin. Keneltäkään ei uskalla kysyä mitään, eikä apua voi pyytää tai ottaa vastaan. Höpöhöpö! Saa kysyä ja saa pyytää – myös muut tekevät niin. On hyvä, jos esihenkilöltä voi pyytää tukea myös asioiden aikatauluttamiseen ja rajaamiseen. 

3. Huomaa hyvä palaute

Toisia tarvitaan myös peiliksi huijariajatuksille. Tarkoitan tässä erityisesti hyvää palautetta, jonka huijarimieli niin mielellään sivuuttaa. On tärkeää alkaa pysähtyä jokaisen pienenkin hyvän palautteen kohdalle ja kirjata se vaikkapa muistiin, jotta siihen voi palata uudestaan ja uudestaan.

4. Huolehdi palautumisesta

Stressin ja ahdistuksen vastapainoksi tarvitset myös hyviä palautumistaitoja ja rentoutumiskeinoja. Ala tietoisesti tehdä asioita, joista nautit ja jotka ovat arvojesi mukaisia. Anna huomion kiinnittyä hyvään, joka myös on totta arjessasi ja ympärilläsi. 

Huijariajatusten ei tarvitse määrittää tulevaisuuttasi eikä pitää sinua pinteessä loppuelämääsi!