Asiakastarinat

Auntie on Qvikille osa onboardingia ja välittämistä - Qvik Oy

Kirjoittanut Merja Jukola | 9.11.2021 22:00:00

Qvik on sadan hengen pohjoismainen ohjelmistokonsultointia tekevä teknologiatalo, joka keskittyy erityisesti loppukuluttajille kehitettäviin digitaalisiin ratkaisuihin. Qvikin Chief People & Culture Officer Susanna Forsbergin mukaan toimialan yleinen haaste on osaajamarkkinan kova kuumotus ja pöhinä - tekijöitä on vaikea löytää ja siksi työnantajamielikuvan merkitys kasvaa. Auntie auttaa työntekijöitä sekä onboarding- että asiakastiimityön taitekohtavaiheissa.

Susanna Forsberg keskittyy People-tiimeineen vahvasti kehityksellisiin tulokulmiin eli kulttuuriin ja hyvinvointiin, oppimiseen ja yhteisöllisyyteen. Tiimin tehtävänä on olla kehityksen ja muutoksen ajuri, sekä kasvun mahdollistaja, ei pelkästään hallinnollinen kumppani.

“Qvik haluaa olla houkutteleva ja haluttava työpaikka, ja jotta olemme sitä, on meidän pidettävä ihmisistä huolta. Modernina teknologiayrityksena tarjoamme hienoja uramahdollisuuksia, kiinnostavia projekteja ja lukuisia etuja. Mutta se ei riitä meille - haluamme viedä välittämisen pidemmälle. Tulemme kehittämään yhä inspiroivampaa ja turvallisempaa yrityskulttuuria, työssäoppimista, syvempää ammattiosaamista ja vahvempaa yhteisöä. Ketään ei jätetä yksin”, kertoo Susanna yrityksen kulttuurista.

Tällä hetkellä Suomessa olevat työntekijät edustavat yli 10 kansallisuutta ympäri maailmaa. Suomen lisäksi Qvikillä on toimisto myös Ruotsissa. “Uudet työntekijät saattavat onboarding-vaiheessa kehua, miten hienosti Qvikissä huomioidaan ihminen ja autetaan alkuun, osa kertoo, etteivät ole koskaan aikaisemmin kokeneet vastaavaa ulkomailla tai Suomessa, joten ehkä se kertoo suomalaisesta työkulttuurista jotain”, Susanna pohtii.

 

“Älä epäröi hetkeäkään Auntien käyttöönottoa. Hyvinvoivan työelämän rakentaminen on ihan jokaisen vastuulla. Hyvinvointi on välittämistä ja välittäminen on hyvinvointia."

Susanna Forsberg, Chief People & Culture Officer, Qvik

Auntie tukee projektien aikana ja niiden välissä

Konsulttitalossa työtä tehdään asiakastiimeissä. Se asettaa omat haasteensa työhyvinvoinnille, kun tiimissä on kollegoja eri yrityksistä. Eräs piirre asiakastiimityöhön liittyen on se, että työntekijä saattaa olla muutamasta päivästä jopa yli vuoteen yhdessä projektissa tai asiakkuudessa ja sen jälkeen voi tulla joko lyhyt tai pitkäkin tauko ennen seuraavaa projektia. Projektien välissä oleminen eli “penkilläolo” voi joillekin olla tervetullut hengähdystauko, mahdollisuus kehittää itseään ja kasvattaa osaamistaan esim. kursseilla, mihin projekteissa ollessaan ei välttämättä riitä aikaa. Osa kokee tämän myös ahdistavana, "enkö minä kelpaa, olenko hyvä tyyppi?" Tässä kohtaa Auntie voi tulla apuun.

Ihmisellä on vain yksi hyvinvointi

Työhyvinvointi nähdään Qvikillä kokonaisvaltaisesti. Ihmisillä on vain yksi hyvinvointi - ei ole tarkoituksenmukaista erotella työhyvinvointia ja muuta hyvinvointia. Hyvinvointi lähtee yrityksen strategiasta ja visiosta asti, jossa hyvinvointi nähdään yhdeksi tärkeimmistä asioista. "Qvikiä ei olisi ilman meidän ihmisiä", Susanna painottaa. "Se on ainoa voimavara mitä meillä on ja me haluamme tietysti pitää huolta meidän ihmisistä".  Strategiatyöryhmässä, joka mietti hyvinvointiasioita oli mukana henkilöstöä laajalti. Työryhmä valitsi kolmen kärjen People-strategialle: oppiminen, hyvinvointi ja yhteisö.

Hyvinvointiin panostaminen on ollut tietoinen valinta eikä seurausta siitä, että ihmiset voisivat huonosti. Susannan tullessa Qvikiin reilu vuosi sitten hänen tärkeimmät tavoitteensa olivat kehittää oppimista ja hyvinvointia. Käytössä oli kahden viikon välein tehtävä hyvinvointipulssimittaus, jossa kaikki näytti olevan hyvin. Mutta samaan aikaan oli keskusteluja, joissa puhuttiin ihmisten jaksamisesta projekteissa, kuinka ihmisiä oli kohdeltu niissä. Miten oikeasti saamme tietää ovatko asiat hyvin? Susannalle syntyi käsitys, että ihmisiä voisi tukea vielä paremmin.

100 %:sti peukkua Auntielle pilotin jälkeen

Auntien kanssa lähdettiin noin kymmenen hengen pilotilla liikkeelle. Henkilöt valittiin käsipoiminnalla eri puolilta organisaatiota esihenkilöiden avulla. Pilotista haluttiin paljon palautetta siitä voisiko tästä olla kaikille qvikiläisille hyötyä. Qvikillä on käytössä Auntie Plus -palvelu, mutta pilotissa oli sovittu kaikkien käyvän tunnin mittaisen check-in session, eli keskustelun Auntie-ammattilaisen kanssa, lisäksi myös viiden kerran Auntie-paketin. Palaute- ja kehityspalaverissa, eli retrossa auntielaisen kanssa yhdessä käytiin tuloksia läpi ja tulos oli hyvin yksimielinen: 100 % näytti peukkua, että kannatetaan jatkoa. Päätöksenteko Susannan näkökulmasta oli hyvin helppo.

Qvikissä on ollut työterveyden kautta muun muassa pop-up psykologi toimistolla ennen koronaa. Korona-aikana ihmiset kokivat mielen hyvinvoinnin haasteita laajemmalla skaalalla enemmänkin, joten rajapintojen rakentaminen työterveyden ja Auntien välille toi hyvän ratkaisun.

Auntie on matalan kynnyksen palvelu myös People-tiimiläisille ja tiimiesihenkilöille

Auntien helppous ja matala kynnys sekä mielen personal trainer -tyyppinen palvelu sopi tilanteeseen. Suutarin lapsella Qvikissä on kengät, sillä useampi people-tiimiläinen on myös käyttänyt Auntien palvelua. Qvikin n. 20 henkilön support-funktio, johon kuuluu useampia tiimejä (people-tiimi, myynti- ja markkinointi sekä johtoryhmä), tukee henkilöstöä, poistaa esteitä, mahdollistaa yrityksen ja yksilön kasvun sekä huolehtii ulkoisesta markkinoinnista ja viestinnästä. Koko tälle porukalle on ollut suurta apua Auntiesta. People-tiimiläisille voi olla korkea kynnys olla omasta puolestaan yhteydessä työterveyteen, kun yleensä on sinne yhteydessä työnantajan edustajana ja nyt pitäisikin keskustella omasta jaksamisestaan. Auntie on mainio mahdollisuus myös tässä kohtaa.

Qvikissä on muokattu organisaatiota siten, että tiimit ovat pieniä ja Team Leadejä eli tiiminvetäjiä on tullut paljon lisää. Auntien Leader-paketteja voidaan tarjota uusille Team Leadeille hyödynnettäväksi uuden roolin näkökulmasta. Pohdittavia asioita ovat mm. miten itse Leadina kehityn ja toisaalta miten voin auttaa tiimiläisiä - Auntie voi tukea siinä. Susanna uskoo, että tämä on hyvä lisä, sillä Team Leadien tärkein tehtävä on tukea ihmisten oppimista ja hyvinvointia.

Avoimuus mielen hyvinvointiasioissa saa kiitosta

Auntie Plus on nyt koko yrityksessä käytössä ja on saatu hieno aloitus. Tyytyväisyys on valtava, 99 % suosittelee ja tyytyväisyys palveluun on 8,7. Työteho on itsearviointimittarilla noussut 23 %. Tavoitteena on, että kaikki kävisivät ainakin check-inissä vuosihuoltomielessä. Onboardingin aikana jo kehotetaan käymään check-inissä tarkistamassa tilanne, eli onko tarvetta aloittaa joku Auntie-paketeista. Check-iniin voi mennä uudelleen aina kun kokee tarvetta siihen.

Käyttäjäpalautteessa on muun muassa kiitokset siitä, että mielen hyvinvoinnista puhutaan avoimesti ja on mahdollisuus käyttää tällaisia palveluita kuten Auntie, josta on ollut paljon hyötyä. Toinen palvelun käyttäjä kommentoi, että mielenterveyteen, luottamuksellisiin keskusteluihin ja ei-tavoitteelliseen henkiseen tukemiseen kannattaa panostaa. Reflektointitaidot ja henkinen stabiilisuus kehittyvät keskusteluissa. Ensimmäistä kertaa tämän tyyppisessä palvelussa olleelta tuli myös kiitoksia, sillä se oli koettu hyödylliseksi.

Auntie on helppo, mutkaton ja nopea

Pilotin jälkeinen ripeästi lähtenyt startti oli positiivinen yllätys. Virtuaalinen palvelu toimii selvästi hyvin, mikä alunperin pohditutti, kuin aiemmin oli pop-up psykologin kanssa oli ollut mahdollisuus lähikontaktiin. Auntie ei välttämättä tuo merkittävää lisäarvoa niille, joilla on ollut jo aiemmin psykoterapiasuhde olemassa, mutta niille, jotka eivät ole koskaan käyneet psykologisen tuen keskustelua, on lisäarvo moninkertainen.

Helposti lähestyttävyys, mutkattomuus ja sitä kautta nopeus, eli tukea saa heti kun sitä tarvitsee, ovat parasta Auntiessa. Muille organisaatioille, jotka pohtivat Auntien käyttöönottoa Susanna sanoo, että älä epäröi hetkeäkään. Hyvinvoivan työelämän rakentaminen on ihan jokaisen vastuulla. Hyvinvointi on välittämistä ja välittäminen on hyvinvointia. Jokainen meistä tarvitsee sekä välittämistä että hyvinvointia.

Lue myös Qvikillä työskentelevän vanhempainvapaalta töihin palanneen Juhan kokemuksista.