Uutishuone

”Tähtäämme markkinajohtajaksi ja maailmalle”: AUNTIE pronssille Kasvu Openissa – Korona siivitti digitaalisia hyvinvointipalveluja

Kirjoittanut Merja Jukola | 16.11.2020 22:00:00

Hyvinvointipalvelu Auntie Solutions ylsi mitaleille vuoden 2020 kovatasoisessa Kasvu Open -kisassa. Yli 300 kilpailijan joukosta ensin jatkoon, sitten finaaliin ja mitaleille kirinyt Auntie ei kainostele tavoitteissaan: ”Tavoitteemme on olla markkinajohtaja uupumisen ennaltaehkäisyssä sekä kotimaassa että maailmalla”, lataa Auntien toimitusjohtaja Mervi Lamminen. ”Korona on entisestään siivittänyt polkuamme kasvuyrityksenä, minkä tuomaristokin oli pannut merkille”, kiittää tyytyväinen Lamminen.

Lehdistötiedote 28.10.2020

Kasvu Openin tuomaristo nosti Auntie Solutions Oy:n mitaleille selkein perustein.

”Auntie on onnistuneesti digitalisoinut hyvinvointi- ja terveyspalvelut sekä tuotteistanut ja brändännyt ne erinomaisesti. Tämä on avannut myös kansainvälisiä markkinoita ja asiakkuuksia. Yritys on myös kyennyt hyödyntämään koronakriisin avaamat mahdollisuudet palvelukonsepteille”, kuuluivat tuomariston kiittävät arviot.

Auntien perustaja ja toimitusjohtaja Mervi Lamminen näkee palkinnon osoituksena yrityksen poikkeuksellisen vahvasta kasvupotentiaalista.

”Mielen ongelmat ovat ajankohtaisista syistä johtuen tavallistakin enemmän tapetilla. Meidän suuri missiomme on ehkäistä ennen kaikkea uupumusta, tarjota apua ennen kuin ongelmat muuttuvat vaikeiksi. Edistykselliset yritykset ovat oivaltaneet työhyvinvoinnin merkityksen aivan keskeisenä tuottavuuden elementtinä, ja meidän konseptimme tarjota hyvinvointipalveluja matalalla kynnyksellä verkossa toimii huikean hyvin”, kuvailee Lamminen tietä menestykseen.

Itse uupumuksen läpikäynyt Lamminen tietää tarkkaan mistä puhuu. Tehon voivat todistaa lukuisat suomalaiset huippuyritykset.

”Olen valtavan iloinen palkinnosta myös siksi, että mielestäni sen pokkasivat yhtä lailla upeat asiakkaamme, jotka ovat meihin luottaneet. Vincit, Futurice, Alma… Siinä muutamia mahtavia yrityksiä, jotka tässä riemun keskellä pomppaavat mieleen. Meillä on aivan selkeä tavoite olla oman alamme markkinajohtaja, uupumisen torjumisen ehdoton ykkönen Suomessa”, kiteyttää Lamminen.

Tähtäin maailmalla

Auntien kunnianhimo ei rajoitu Suomeen.

”Tuloksemme ovat niin hyviä, että niille on aivan ilmeinen kysyntä myös maailmalla. Kun työhyvinvointia voidaan parantaa 30% ja enemmänkin – yritysten omien tulosten mukaan – niin tällaisten hyvinvointiloikkien arvo mille tahansa yritykselle kansallisuudesta riippumatta on täysin ilmeinen”, suuntaa Lamminen fokusta jo maailmanvalloitukseenkin.

Kielivalikoima tukee kasvua jo nyt – apua annetaan peräti 13 kielellä.

”Tietenkin ennen kaikkea hoidamme työmme täällä kotimaassa viimeisen päälle hyvin, siitä pidämme kaikin tavoin huolen yli 70 mielen ammattilaisemme kanssa. Samalla kuitenkin hyvät kokemuksemme koti-Suomessa ovat mahdollistaneet konseptimme hiomiseen täyteen vientikuntoon, joten kaasua painetaan kyllä myös maailmalle”, lupaa Lamminen.

Korona todisti konseptin voiman

Koronan luoma etätyöbuumi on ollut ratkaisevan tärkeä myös Auntielle.

”Ensinnäkin yritykset ovat avullamme pystyneet vaikeissakin oloissa huolehtimaan työhyvinvoinnista, laadusta tinkimättä. Lisäksi todella oleellista on se, että korona on myös lisännyt hyvinvointipalvelujen tarvetta – etätyö ilman työtovereita voi olla ahdistavaa, korona voi pelottaa, monenlaista murhetta on voinut ilmaantua”, kuvailee Lamminen.

”Me olemme pystyneet vastaamaan näihin haasteisiin tehokkaasti ja turvallisesti, mistä olemme todella onnellisia.”

Lisätiedot:

Mervi Lamminen, toimitusjohtaja, Auntie Solutions, 050 380 5602, mervi.lamminen@auntie.fi

Vuoden kasvuyritykset valitsi Kasvu Openin valtakunnallinen tuomaristo, johon kuuluivat tuomariston puheenjohtaja, sarjayrittäjä ja bisnesenkeli Lennu Keinänen (Flashnode, Woimet Oy), yritysjohtaja ja professori Anssi Lehikoinen (Osuuskunta KPY), bisnesenkeli Jaakko Salminen (Grannenfelt Finance Oy), sarjayrittäjä ja pääomasijoittaja Juho Risku (Butterfly Ventures), toimitusjohtaja Outi Luukko (Touchpoint Oy), toimitusjohtaja Unna Lehtipuu (Framilla Finland) ja digitaalisen johtamisen konsultti Vera Backström (Detection Technology, Fingertip).