Tyhjäkäyntiä tarvitaan paitsi palautumiseen myös ongelmanratkaisuun

Auntie is resting

Nosta jalka kaasulta. Perhonen ylittää tien.

Nämä Eeva Kilven tutun runon säkeet samaan aikaan sekä kutsuvat että kirpaisevat. Jotenkin ne pakottavat kääntymään hetkeksi sisäänpäin ja katsomaan omaa elämisen tapaa.

Näenkö edes koko perhosta? Mihin minulla on kiire? Minne ylipäätään olen menossa?

Loman jälkeen, uuden syyskauden alussa, on otollinen hetki päivittää tilanne. 

On hyvä tarkistaa, mikä alkavassa työkaudessa on olennaisinta. Mihin mittasuhteisiin työtehtävät asettuvat muun elämän rinnalle? Milloin on aika kaasuttaa, milloin viisasta hiljentää, milloin on tarpeen pysähtyä hetkeksi kokonaan? 

Missä raja menee?

Eihän kaikkiin kurveihin ja risteyksiin voi kaahata samalla vauhdilla. Se on paitsi vaarallista myös tyhmää – jää monta asiaa havaitsematta, monta oivallusta tekemättä ja huomaamatta, että vaihtoehtoja on oikeasti olemassa.

On kuitenkin selvää, että elämä ei voi olla pelkkää perhosten tarkkailua, paitsi jos sattuu olemaan ammatiltaan perhostutkija. Aika harvan arki on sellaista, että on oikeasti mahdollista antautua vain yhdelle asialle kerrallaan ja käyttää siihen kaiken tarmonsa ja huomionsa. Ei myöskään ole aivan helppoa tunnistaa rajaa, jolloin oma tekeminen menee överiksi. Mutta on viisautta muistaa venymisen ja palautumisen vuoropuhelu; välillä kaasutetaan, välillä hiljennetään, ja joskus on kunnon pysähtymisen paikka.  Jokainen näistä vaiheista on yhtä olennainen matkanteon kannalta.

Antaudu joutilaisuudelle

Levon sanotaan olevan yksi työelämän suurimmista voimavaroista. Se, joka osaa välillä levätä, osaa myös ratkaista ongelmia. Se, joka uskaltautuu antautumaan joskus joutilaisuudelle, tarjoaa tilaa luovuudelle ja sitä kautta uusille ideoille. Se, joka osaa asettaa rajoja ulkoisten vaatimusten ja sisäisten tarpeidensa väliin, sietää myös paremmin muutoksia tietäessään, kuka itse pohjimmiltaan on. 

Eiväthän nämä uusia asioita sinänsä ole, mutta uutena ne kohtaa siinä vaiheessa, kun alkaa ihan aidosti miettiä, millaisia muutoksia voi – ja ennen kaikkea rohkenee – tehdä omassa elämässään. Miettimisen paikka voi olla vaikka silloin, kun arki tuntuu olevan pelkkää tehtävälistojen kuittaamista, tarkistelemista, varmistelemista, viimeisillä voimilla pinnistelemistä ja ilotonta puurtamista. Tai jos olo on jatkuvasti riittämätön, stressaantunut ja huolestunut. Tai kun tunnistaa itsessään jatkuvan tarpeen auttaa, suorittaa tai kilpailla. Tai kun tuntuu, että kaikki on aina tehtävä itse ja yksin.

Silloin voi vaikka kysyä itseltään, onko elämän joka saralla suoritettava täydellä teholla aivan, kuin kaahaisi moottoritietä samaan aikaan viittä kaistaa rinnakkain: työt, vapaa-aika, perhe, ystävät, harrastukset, kuntoilu, tunteet, kulttuuri ja kodin sisustus. Siinä taisi tulla kaistoja enemmänkin kuin viisi.

Vai onko arjessa tilaa myös pienelle tyhjäkäynnille, joka mahdollistaa sekä palautumisen että luovuuden – ja sitä kautta myös viisaamman päätöksenteon ja kypsemmät ongelmanratkaisutaidot? Jos ei tunnu olevan, sitä suuremmalla syyllä on aika miettiä, mistä se tila löytyy! 

Opettele supertaito!

Yksi olennaisimmista supertaidoista on Ein sanomisen taito. Ehkä sanot tänä syksynä yhä useammin Ei esimerkiksi multitaskaamiselle, yksin puurtamiselle ja täydellistäkin täydellisemmän tavoittelulle. Sanot toisin sanoen silloin Kyllä keskittyneelle työskentelylle, toinen toisensa sparraamiselle ja riittävän hyvälle tekemiselle.

Näitä teemoja voi pohtia myös yhdessä Auntie-ammattilaisen kanssa esimerkiksi Overachiever-paketin parissa.. 

Auntie-professional-Elina-Pajunen
Kirjoittaja:

Elina Pajunen

Blogin kirjoittaja on Auntie-ammattilainen Elina Pajunen, joka on ratkaisukeskeinen terapeutti ja työnohjaaja, ja aiemmin työskennellyt myös toimittajana.