Leader in Rough Waters

Onko työyhteisössäsi jotakin osunut tuulettimeen tai onko organisaatio muutoksen kourissa? Niin palkitsevaa kuin esihenkilötyö voi parhaimmillaan olla, sisältyy siihen myös haastavia tilanteita, joihin puuttuminen on esihenkilön vastuulla. Pystyäkseen tukemaan tiimiään, tarvitsee myös esihenkilö aikaa reflektoida tilannetta ja pohtia, miten kannattaisi edetä. Auntie-ammattilainen voi auttaa sinua luovimaan vaikeassa tilanteessa, kunnes pahin myrsky väistyy.
Auntie Leader in Rough Waters package

Mikä on vialla?

Oletko sinä tai tiimisi myrskyn silmässä, etkä tiedä, miten pääsisitte sieltä pois? Onko sinulla vaikeuksia pysyä itse rauhallisena? Niin elämässä kuin työelämässä tapahtuu kaikenlaista ja esihenkilön roolissa olet vastuussa monesta asiasta, halusit tai et. Hankalassa tilanteessa voimakkaiden tunteiden myllertäessä ajattelu helposti kuitenkin kapeutuu, mikä ei ainakaan edistä ratkaisujen löytämistä. Siksi onkin tärkeää, että esihenkilönä huolehdit omasta toimintakyvystäsi ja hyvinvoinnistasi. Yksin ei kannata jäädä, ja vaikeassa tilanteessa tarvitset myös esihenkilönä tukea, jotta saat johdettua tiimiäsi vakaalla kädellä myös kriisien keskellä.

Miten Auntie voi auttaa?

Keskustelut Auntie ammattilaisen kanssa auttavat sinua tarkastelemaan tiimisi tilannetta pienen etäisyyden päästä. Tämä voi selkeyttää vaihtoehtoisia etenemistapoja ja omaa rooliasi tilanteessa ja sen ratkaisemisessa. Voit myös oppia ymmärtämään paremmin niin omia kuin tiimisi jäsenten reaktioita hankalaan tilanteeseen sekä edistämään tiimin hyvinvointia.

Voisiko sinunkin työyhteisösi hyötyä Auntiesta?

Antamiesi tietojen perusteella mietimme parhaan tavan olla yhteydessä organisaatioosi keskustellaksemme Auntien hyödyistä ja tavoista ottaa palvelumme käyttöön myös sinun työyhteisössäsi. Ole huoletta, emme tunnista sinua antamistasi tiedoista, joten antamasi tiedot välittyvät meille anonyymisti.

a little about auntie

Muutama sana Auntiesta

Auntie tarjoaa ennaltaehkäiseviä mielen hyvinvointia edistäviä palveluita, jotka auttavat työntekijöitä löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja esimerkiksi stressiä aiheuttaviin tai motivaatiota heikentäviin tilanteisiin, ennen kuin niistä tulee ylivoimaisia. 

Työntekijät saavat mahdollisuuden varata luottamuksellisia kahdenkeskisiä tapaamisia pätevän mielen hyvinvoinnin ammattilaisen kanssa. Lisäksi heillä on käytössään laaja valikoima mielen hyvinvointia edistäviä harjoituksia ja aiheeseen liittyvää muuta materiaalia. 

Auntien mielen hyvinvoinnin ammattilaiset ovat taustaltaan esimerkiksi psykologeja ja lyhytterapeutteja.

-22 %

vähemmän stressiä

9.2

käyttäjätyytyväisyys

99 %

suosittelee Auntieta

76

NPS

120 +

pätevää Auntie-ammattilaista

25 +

kieltä tarjolla

Lue mitä Auntie-pakettien käyttäjät sanovat Auntiesta

Leader_in_rough_waters_170

Suosittelen kaikille esihenkilöille, jotka johtavat kasvavaa organisaatiota ja uudistavat rakenteita sekä asemoivat organisaation rooleja ja organisaatiota uudelleen osana laajempaa kokonaisuutta. Lisää johtajana kyvykkyyttä viestiä rohkeasti, rehellisesti ja ennakkoluulottomasti.

Oletko valmis investoimaan ihmisiinne Auntien avulla?

Oletko valmis investoimaan henkilöstöösi? 

Keskustelemme mielellämme siitä, miten Auntie voi auttaa sinua parantamaan työntekijöidesi mielen hyvinvointia. 
Ota yhteyttä

Katso kaikki Auntie-paketit

Psykologinen tuki
Stressed_out_410x300

Stressed out

Lue lisää
Psykologinen tuki
Overachiever_170

Overachiever

Lue lisää
Psykologinen tuki
Lost_in_transition_170

Lost in Transition

Lue lisää
Psykologinen tuki
Sleepless_in_seattle_170

Sleepless in Seattle

Lue lisää
Psykologinen tuki
Feeling_down_170

Feeling Down

Lue lisää
Psykologinen tuki
Back_to_business_170

Back to Business

Lue lisää
Psykologinen tuki
Loveboat_sinking_170

Loveboat Sinking

Lue lisää
Psykologinen tuki
SOS_170

S.O.S.

Lue lisää
Coaching ja itsensä kehittäminen
Leading_me_170

Leading Me

Lue lisää
Coaching ja itsensä kehittäminen
Building_me_170

Building Me

Lue lisää
Coaching ja itsensä kehittäminen
Good_to_great_170

Good to Great

Lue lisää
Leader-paketit
Born_to_lead_170

Born to Lead

Lue lisää
Leader-paketit
Dream_team_170

Dream Team in Process

Lue lisää
Leader-paketit
Leader_in_rough_waters_170

Leader in Rough Waters

Lue lisää
arrow slider left
arrow slider right